Nyt on pakko jalleen avautua... Ottaa vaan taas kerran niin paahan nama VAN:t! En tieda mika nyt taas mattaa. Lieko syyna se, etta taalta on niin moni muukin lahdossa ja itsekin olisi jo valmis jatkamaan matkaa jonnekin. Elama Intiassa ei vaan ota onnistuakseen!

Hirveasti ei itsella vaihtoehtoja talla hetkella ole. Jos palaisi Suomeen ja mies jaisi tanne, niin eipa meikalaisen tuloilla mitaan kansainvalisia kouluja makseltais ja pojat ovat tipahtaneet todella pahasti suomenkielen opiskeluista ettei mitaan jakoa jatkaa koulua ns. normaalikoulussa. Niin ja mista sita kamppaakaan hakisi. Meidan pieneen yksioon nelja henkea ei kunnolla mahdu...

Niin ja ei mulla varmaa tyopaikkaakaan ole! Tosin tiedan, etta alalla olisi toita tarjolla, mutta se tarkoittaisi kotoa poissa oloa. Kukas ne lapset sitten hoitaa. Ja nousihan tuo aidin tarkeys jalleen tapetille, kun lapset tajusi etta olen taman viikon poissa talta. Olisihan se melkoinen pommi muksuille, jos suomeen palaisi, etta olen aina poissa (jos siis toita olisi).

Onneksi nyt paasen pois hetkeksi, jos sita sitten taas jaksaisi Suomi-lomaan asti. Ollaanhan me kuitenkin lahdossa taalta jo 17.6. (pariksi kuukaudeksi)!

Rakkaalle miehelleni - en ole ottamassa eroa vaikka silta tama saattoi kuulostaa... Piti vaan taas paastaa pahat pihalle. Rakastan sinua kuitenkin niin paljon etten mina taalta mihinkaan lahde ilman sinua.