Tanaan aamusta ajelin ystavani luokse ja siella tapasin jalleen uuden ihmisen, jonka kanssa voitaisiin tehda yhteistyota. Juotiin kahvia ja keskusteltiin omista tautoistamme ja mita haluamme tehda. Kerroin taas suu vaahdossa omasta visiostani, saada vammaisille lapsille vapaa-ajantoimintaa. Jutustelun aikana selvisi, etta tama uusi tuttavuus on aloittamassa samassa paikassa kuin minakin. Ystavani myos kertoili meille, mita meidan pitaa ottaa huomioon kulttuurillisissa eroissa:

Kehonkieli (en ollut edes kiinnittanyt huomiota kuinka seison... opettelen nyt sitten seisomaan suorassa, kadet sivuilla ja ryhti suorana). Ollaan molemmat taman uuden tuttavani kanssa kenoseisojia, paino aina toisella jalalla ja kadet ristissa edessa.

Ala koskaan lahesty ketaan e-maililla tai tekstiviestilla. Aina soitto ja sovi palaveri. Molemmat sorrumme myos tahan. Mieluiten ensin otamme yhteytta e-maililla ja sitten ihmettelemme, kun ei kuulu yhteydenottoa. Mieheni on tasta mulle aiemminkin jo huomautellut.

Puhu selkeasti ja kuuluvasti (en tiennytkaan, etta puhun liian hiljaa...). Molemmat ollaan puheliaita, mutta tahan kulttuuriin ihan liian lyhytsanaisia ja liian hiljaisia. Taalla kuuluu kayttaa aantaan. Olenkin aina ihmetellyt, etta miksi nama paikalliset aina riitelevat. Tanaan sitten selvisi, ettei ne riitelekaan vaan keskustelevat aanekkaasti.

Ala kysele vaan ehdota itse. Tahankin ollaan molemmat nyt sorruttu... Ollaan menty kyselemaan, etta voisiko jonkun asian tehda nain tai noin. Ei pida kysya vaan menna ja kertoa, etta nain asia pitaisi tehda.

Lahdimme sitten kiertelemaan kaikki kolme ympari Kuwaitia, jossa ystavani naytti meille eri harrastepaikkoja. Talla maallahan olisi vaikka mitka mahdollisuudet, kun vaan olisi tekijat! Rahaa laitettu tosi kivoihin urheilukenttiin yms., mutta kuka niita kayttaa??

Iltapaivasta lahdin taman uuden tuttavani kanssa ajelemaan ja katselemaan muita paikkoja. Tama uusi henkilo on tullut tanne vasta kesan aikana, eika oikein tieda ostoskeskuksia yms. Kavellessamme kaytiin lapi mahdollista yhteistyotamme ja kartoitettiin sita, etta mita voitaisiin yhdessa tehda. Molemmat pulputtiin ideoita, nyt kun vain paasisi toteuttamaan niita! Sovimmekin, etta tapaamme perjantaina ja polttelemme sheshaa ja suunnittelemme esitteemme yhdessa.

Tasta onkin taas mukava jatkaa projektin suunnittelua. Eilen kun oli hieman taas usko loppua koko juttuun. Isanta piti mulle palopuheen illalla ja pyysi mua olemaan kerrankin antamatta periksi...