Oli taas se paiva viikosta, kun ajelin jalleen tuonne psykiatrini juttusille. Olin mennessani todella kiukkuisella tuulella, vaikka sitten itse istunnolla nauroin. Aluksi. Tama tohtoris-seta ihmetteli kovasti, etta miksen nayta kiukkuani vaan naureskelen huolettomasti. Ilmoitin hanelle, etta jos mina olen kiukkuinen ja naytan sen, niin kukaan - EI KUKAAN - halua olla lahellani. En sitten oikein tieda mita tapahtui, mutta seuraavaksi olinkin kiukkuinen. Ja seuraavaksi itkin. Tiedatteko tunteen, kun oikein ottaa paahan ja lopuksi puhkeaa itkuun...?

Talla kertaa ei puhuttu isastani vaan tasta omasta pikku perheestani. Jarkytyksekseni seta ilmoitti, etta hanen mielestaan mina olen rakentamassa muuria minun ja perheeni valille. WTF?! Mika v...tun muuri?? Kylla mun tietaakseni mun perheeni paasee mun lahelleni. Nyt sain "kotitehtavakseni" oppia uusia asioita perheestani. Enhan ma kohta ehdi muuta kuin kirjoittelemaan erilaisia kirjeita eri henkiloille...

En tieda, nyt v...ttaa ja rankasti. Mietin vain, etta mista helvetista ma tuolle sedalle maksan?? Toisaalta, voi olla etta yon pohdittuani, naankin asiassa jotain positiivista.