Olen nyt alkuviikon ajellut kouluun hakemaan lapsia, joten pienta edistysta jalleen. Kivuliasta se on, mutta pakko ruveta tekemaan jotain tai mun paa hajoaa taalla. Olen kuin vanha karttyinen mummo taalla sisalla.

Tanaan olen taas menossa fyssarille (kaynnit nyt kolmesti viikossa). Iltapaivasta haen lapset koulusta ja sitten taas levataan hetkinen. Illalla pitaisi menna tapaamaan erasta suomalaista ministeria.

Huomenna yksi ystavistani vie minut aamiaiselle marinaan. Paasen haukkaamaan herkku-aamiaista ja raitista ilmaakin samalla kerralla! Ihanaa. On siis noista ruotsalaisista johonkin. Kuten ihmismielen piristaminen!

Torstaina onkin sitten vuorossa aamusta lasten vienti kouluun kahdeksaksi. Sen jalkeen odottelenkin jossain kaksi tuntia fyssarille paasya (en paase yksin kotiin noiden rappusten vuoksi). Fyssarin jalkeen taas jossain kolme tuntia odottelua, etta paasen hakemaan lapset koulusta. Tuon jalkeen voikin olla jo melkoisen vasynyt olo...

Perjantaina lupasin vieda pojat rugby reeneihin, jotta paasen taas kahdeksi tunniksi pihalle.

Etta onhan tassa taas viikoksi ohjelmaa. Hyva niin. Loppuu tama itsesaalissa rypeminen. Sitahan tama itkeminen on.