Epatietoisuus kalvaa. Olisi ollut parempi, kun ei olisi saanut tietaa koko myhkyroista yhtaan mitaan. Odottelu on syvalta.

Netti on pahin. Sielta loytyy vaikka mita oireisiin liittyvaa juttua. Diagnoosit stressista syopaan.

Mika hassuinta, diagnoosi ei pelota niinkaan vaan itse tutkimukset. Varjoainekuvaus oli inhottava kokemus ja uuteen pitaisi viela menna. Entapa jos pistavat nielemaan sita letkua??

Laakari ilmeisesti soittaa, kunhan tulee lomaltaan. Tutkimukset etenisi. En vaan haluaisi.

Onneksi saan nukuttua. Nukun oisin ja paivisin. Muuta tekisikaan.

Ruokahalua ei ole. Toisaalta hyva. Pelkaan, etta paino rupeaa taas nousemaan. Juuri kun sain sen tippumaan.

Odotellaan mita tuleman pitaa...