Rakas Isa,

Olen jo useamman vuoden miettinyt tata kirjeen kirjoittamista sinulle, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Nyt olen kuitenkin omassa elamassani siina vaiheessa, etta minun on saatava tama valmiiksi.

En halua palata ajassa taakse pain muistelemaan lapsuuttani vaan pidan ne kauniit muistot sydamessani. Ne ikavammat koitan vain unohtaa...

Mita tana paivana sinulta, isani, kaipaan. Minusta olisi ihan kiva, jos joskus kysyisit mita minulle kuuluu. Luulen, etta talla hetkella et tieda minusta oikeastaan yhtaan mitaan.

Olisi joskus kiva istua ja rupatella (ehkapa myos vakavastikin keskustella asioista) ihan rauhassa ja ilman, etta tarvitsee varoa sanomisiaan. Otat kaiken niin kovin herkasti itseesi. Tosin olen itse samanlainen. Ollaankohan me sukua...

Pelkaan, etta "yhteinen" aikamme kay vahiin. Tiedat mita tarkoitan. Pelkaan, etta joku paiva se puhelin soi ja ilmoittaa ikavia uutisia. Niinpa toivon, etta viime kesainen puhelumme on tuottanut tulosta.

Lapsena pelkasin, etta joku paiva viela unohdat minut. Viime kesana tama pelko jollain lailla oli myos toteutunut. Mita pahaa olen sinulle tehnyt? Jos tietaisin, voisin koittaa parantaa tapani ja ehka saada anteeksi.

Ei mene paivaakaan, ettenko miettisi sinua ja sinun elamaasi. Kunpa tietaisin kuinka voisin auttaa sinua. Selkeasti voit pahoin.

Haluan sinun tietavan, etta olen ylpea sinusta.

En koskaan tule unohtamaan sinua.

Rakastan Sinua Isa.

 

Terveisin: tyttaresi Kati