... ai minako?! Eilen hehkutin niin onnellisuuttani jne. Tanaan sitten todellisuus tuli ja tiputti ihan kunnolla alas!

Miten voikin yksi pieni epaonnistuminen aiheuttaa helkkarinmoisen alemmuuden tunteen. Itkettaa ja tunnen epaonnistuneeni ihan kunnolla. Ja minako muka ohjaaja?!

Tanaan lapset eivat olleetkaan yhteistyokykyisia. Ja mina onneton en ollut varautunut millaan lailla moiseen kieltaytymiseen. Taydellinen katastrofi!

Huomenna olen jalleen taman saman ryhman kanssa ja saahan nahda kuinka menee. Yritan nyt lahjonnalla (saavat pelata lopuksi jalkapalloa, jos haluavat) saada heidat keskittymaan edes 10 minuutiksi. Katsotaan kuinka kay.

Eikos se ole sanontakin, etta vaikeuksien jalkeen voittoon...